Nyt on ollut taas kivoja pakkasia, mutta eilen sentään paistoi aurinko. Lähdettiin Karin kanssa metsään vähän kuvailemaan, tosin mun pieni canonin Ixus vetelee ihan viimeisiään. Se alkaa hajoilemaan ihan kunnolla käsiin, ja sitä enemmän mulla alkaa mennä siihen hermot. Haluaisin todella paljon ostaa itselleni järjestelmäkameran, ja olenkin nyt vertaillut niiden hintoja ja malleja. En vain ole vielä uskaltanut tehdä mitään päätöksiä.

Eilen mentiin kuitenkin vielä vanhalla rämällä, mutta onneksi paistoi aurinko. Metsässä sitä tosin hädin tuskin huomasi, puiden lumiset latvat eivät päästäneet paljoakaan valoa läpi.

Metsän toisessa päässä on kuitenkin hieno aukea kohta, josta näkee pitkällekin. Aukean toisella puolella on Hervanta, ja toisella sivulla menee pitkät hiihtoladut. Niille meillä ei ole asiaa näin talvella, joten tyydyimme Karin kanssa vain tarkkailemaan luontoa ja nauttimaan auringosta.

Mitä siellä oikein näkyy?

Karin olisi tehnyt tosi paljon mieli mennä katsomaan lähempää hiihtäjiä, niitä ei nyt taida kuvissakaan näkyä, olivat sen verran kaukana.

Mamma, mun tulee kylmä!

Mitä sä nyt vielä kuvaat?

Hei oikeesti!

Pakkohan se oli sitten antaa periksi, ja taas mentiin.

Metsässä kotia päin tavattiin myös Siiri, joka on lähistöllämme asuva kultainen noutaja. Siiri käy meidän kanssa samassa tokossa, ja Kari ja Siiri leikkivät metsässä hieman ennen kuin kummatkin jatkoimme matkaamme eri suuntiin. Usein erilaisilla eläinpalstoilla kauhistellaan kuinka koiria ei saisi pitää irti metsässä, eikä ne varsinkaan saisi tavata toisia koiria. Nyt oli ihan mukava hetki, koirat moikkasivat, leikkivät ja sitten jatkoimme molemmat matkaa. Ei mitään draamaa, ei mitään erikoista.

Tänään on jo sen verran kylmempi, että Kari nosteli tassujaan jo aamulenkillä. Meillä mittari näyttää -20, ja päälle vielä kova kylmä tuuli. Ei yhtään kiva :(