Koko loppuviikko on mennyt järkytyksestä toipumiseen ja elämän uudelleen kasaamiseen. Tuntuu oudolta edes sanoa sitä ääneen, ettei Käpyä enää ole. Olo on tietysti surullinen, mutta toisaalta helpottunut kun tietää ettei toinen enää kärsi. Peto on ollut myös äärimmäisen seuranhakuinen näinä parina päivänä, ja se selvästi kaipaa kaveria. Peto kun ei ole koskaan ollut talon ainoa lemmikki, ja sekin raastaa mua kun toinen on selvästi yksinäinen. Toki sitä leikitetään nyt koko ajan, mutta selvästikään meidän ihmisten leikki ei ole sitä, mitä se nyt oikeesti kaipaa.

Picture095.jpg

Pohdin pitkään myös sitä, jatkanko enää blogia ollenkaan. En ole vielä päätynyt mihinkään 100% päätökseen, joten katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jatkan nyt ainakin vielä hetken ajan Pedosta kertomista, ja katsotaan sitten myöhemmin jos Pedolle tulee kaveri myös. Ehkä blogin ulkoasua voisi muuttaa, ainakin pitää päivittää Kävyn tietoja ja blogin otsikkoa hieman. En sitä pysty ehkä vielä tänään tekemään, joten antakaa se anteeksi.

Kiitos vielä kerran kaikille tuesta ja tsempityksistä sekä osaanotoista. Ne ovat oikeasti auttaneet.