Meidän matka lähenee, ja suunnittelut on jo aika hyvällä mallillaan. Teltta on siis hankittu, makuupussit löytyy, pyörät käytetty huollossa ja nyt on reittikin suunniteltu.

Eli reittimme on tämä


Näytä suurempi kartta

Eli lähtö on Lappeenrannasta joskus viikon päästä, riippuen vähän sääennusteista yms. Siitä sitten ajamme seuraavana päivänä Imatralle ja siellä ehkä leirintäalueella yksi yö. Seuraavana päivänä Puumalaan, siitä Sulkavalle ja edelleen Savonlinnaan. On vielä vähän kysymysmerkki olemmeko yötä Punkaharjulla vai jaksammeko polkea Savonlinnasta Parikkalaan, mistä pitäisi mennä junalla sitten Lahteen. Eli te Lahden porukka voitte varautua siihen, että tulemme sinne noin parin viikon päästä, ilmoitamme kyllä tarkemmin kun tiedämme.

Ruuan kanssa oli myös vähän pohdintaa, mutta eilen sitten tilasimme kalliin eräkeittimen, jonka kanssa ei tarvitse kaasuja yms, ja joka menee todella pieneen tilaan.

Kyseessä on Kunzi eräkeitin, lisää voi lukea täältä

pict_prod_kk_burnin.jpg

Pussiruokaakin tilasimme pariksi päiväksi, ja ne ovat sellaisia ettemme tarvitse edes kattilaa mukaan. Lisäksi aiomme syödä myös erilaissa kahviloissa yms, ja tehdä tietenkin omia eväitä myös mukaan aina kun siirrymme kaupungista toiseen. Tuolla "keittimellä" voi myös grillata, ja sitäkin varmaan kokeilemme. Nyt tuote näytti olevan jo pakattu, eli se on meillä varmaan parin päivän sisällä. Tietenkin sitä pitää kokeilla ennen matkaan lähtöä, ja kerron siitä samalla sitten lisää. Mutta vaikutti laadukkaalta, 10 vuoden takuun kera.

Karille otamme raksut mukaan, mitään lihoja tai luita on hankala kuljettaa mukana, joten pakkaamme vain raksut mukaan. Kissathan jäävät kotiin, ja heille on tulossa tänne Doro hoitajaksi. Nyt toivotaan meille vain hyviä säitä, jotta reissu saadaan onnistumaan!