Lähdettiin tänään sunnuntaina heti aamusta Karin kanssa bussilla keskustorille Moron järjestämään peräkonttikirppikselle. Ensimmäistä kertaa Kari oli keskustassa, ja nyt mentiin vielä ihan uhallakin kaiken ihmisjoukon keskelle. Sieltä mulla ei nyt ole kuvia, koska yksinkertaisesti ihmisiä oli ihan liikaa, välillä väkijoukossa ei päässyt edes liikkumaan mihinkään suuntaan. Ja toki Kari keräsi katseita, ja niitä osasinkin odottaa. Mutta paljon saatiin myös sellaista kontaktia, mitä en olisi ihan toivonut. Eli monikin ihminen tuli ihan suoraan Karin eteen, työnsivät sormiaan sen suuhun ja halusivat että Kari nuolee heidän poskiaan. Mä taas en halua, että isonakin Kari menee heti ensimmäisenä nuolemaan ihmisten poskia,  mutta moniakaan ihmisiä en ehtinyt heidän toimissaan kieltää. Ja jos yritinkin kieltää, niin sitten mä sain mulkoilevia katseita.

Hienosti kaikki kuitenkin meni, ja Karia saa tutut kyllä ihan suukotella niin paljon kuin haluavat. Täysin vieraita ihmisiä ei kuitenkaan tarvitse mennä ihan heti suukottamaan, vaikka he kuinka tunkisivat poskiaan toisen naaman eteen. Eihän Kari sitä tietenkään ymmärtänyt, ja miten olisikaan. Ihmisiäkin tuolla oli niin paljon, ettei siinä ruuhkassa pystynyt pakenemaan mihinkään suuntaan. Mutta reippaasti Kari jaksoi sylissäni kiertää melkein koko kirppiksen, jossa oli siis 400 autoa myymässä. Tuliaiseksi kotiin saatiin vain lasten helistin Karille, joten paljoa ei köyhdytty. Tuttuja nähtiin kyllä, terveiset heille.

Pari vanhempaa rouvaa myös kyselivät onko Kari myynnissä, ja pari sanoi että haluaisivat kaapata pennun matkaansa. Okei, sanoivat varmasti vitsillä, mutta siinä väkijoukossa tuli kyllä vähän pelko pyllyyn että mitä jos joku tuleekin ja vie toisen sylistä. Näitä kun kuulee joskus, että koira viedään kesken lenkin omistajaltaan. Mutta ihan siis vain tiedoksi, Kari EI ole myynnissä! :D

Bussissa kotimatkalla

huhtikuu09osa8005.jpg

huhtikuu09osa8011.jpg

huhtikuu09osa8013.jpg